torstai 19. tammikuuta 2017

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kalajoen Plassi – miljöö ja ”musiikkikultturi!

Kalajokisuulla on pidetty ainakin 1600-luvun alkupuolelta asti markkinoita. Ajan mittaan sinne syntyi Plassi eli kymmenien markkinatupien ja tervapuotien taajama. Syntyi pysyvämpääkkin asutusta tupiin ja ympäristöön. 1860-luvulla Plassi jopa yritettiin saada kaupungiksi.

Musiikki on kuulunut Plassin elämään. Häissä ja markkinoiden aikaan pidettiin tansseja. Kalajoen alajuoksulta on tallennettu mm. vanhoja polskasävelmiä, jotka valssit ja polkat syrjäyttivä 1880-luvulta alkaen. Kalajokisesta vanhasta häämusiikista on kirjoittanut Vilho Ritakari artikkelissaan ”Kalajoen vanhoista naimatavoista” (Pohjois-Pohjanmaan Maakuntaliiton vuosikirja 1937). Sen pohjana on ylioppilaitten 1934 kotiseuturetkellä tekemät haastattelut. Mm. maankuulut kalajokiset viulupelimannit Erkki (1854-1936) ja Kalle Sorvari (1870-1937) elivät vielä silloin Mehtäkylässä.

Plassin musikkikulttuuriin kuuluvat vanhastaan myös merimieslaulut. Yksi näkökulma niihin: Runoileva vanha merimies Juho Heikki Järvin (1846-1903) lähti Ketolan faarin kanssa Ouluun kaloja myymään. He sopivat, että kumpikin aloittaisi vuorollaan laulun ja ettei samaa laulua laulettaisi kahteen kertaan. Koko matkaksi riitti laulettavaa, varmaan nimenomaan merimieslauluja (Kalajoki-lehti 26.8.1993), mutta Efraim Kilpinen kirjoitti 1930-luvulla Plassilta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, että vain hän osasi enää vanhoja merimieslauluja (Kalajoki 15.4.1999)

Sanotaan ilkeästi, ettei Plassilla kukaan ole pappia tarvinnut, mutta se ei ole koko totuus tästä aihepiiristä. Ainakin tervahovinhoitaja Daniel Roosilla pidettiin markkinaseuroja, joissa puhhui aikanaan mm. Paavo Ruotsalainen. Kalajoelta on kirjoitettu muistiin Siionin Virsien sävelmiä. (Kalajoki 30.11.1995.) Paitsi körttiläiset myös lestadiolaiset lauloivat mainittua kirjaa.

A. Santaholma aloitti 1902 höyrysahan ja kivihiomon rakentamisen Kalajokisuulle. Miltei koko 1900-luvun Santaholma työllisti kymmeniä plassilaisia kerrallaan. Sahalaiset ovat kunnostaneet taajaman vanhoja rakennuksia ja rakentaneet uusia taloja lähitienoolle. Plassilla oli kauppoja vieä 1950-luvulla 5-6 samanaikaisesti. Tiellä ja kujilla oli liikettä, samoin joella. Sahalta haettiin hevosella rimoja polttopuiksi. Monella oli lehmä, pari. Sahan hiipumisen myötä myös Plassin elämä on hiljentynyt. Taajaväkinen yhdyskunta lakkautettiin 1955. Silloin Plassilla asui 180 henkeä. Kauppoja ei ole Plassilla enää, mutta markkinoilla on kyllä enemmän tungosta kuin ennen vanhaan. Plassi voidaan mieltään suppeammin tai laajemmin. Siihen kuuluu ainakin Takatien ja jokirannan välinen alue. Raahentien, Mehtäperän ja Ämmän pojat eivät kuuluneet Plassin poikain sakkiin 1950-luvulla. Lepistötien varessa raja oli epämääräinen.

Kalajoella on ollut varsin paljon ja monenlaista työväenkultturia, myös musiikkia. 1920-luvulla oli työväenkuoro. Työäväen johtmiehet J.A.Lankila ja Juho Koski olivat hyvä musiikkimiehiä. Oli aikoinaan Plassin pelimannit:Erfaim Kilpinen kantele, Nikolai Taali harmonikka ja neljä viulua. Erkki Mäkelä soitti haitarilla tansseja. Näytelmissä oli musikkia. Lauri Järvinen on kirjoittanut jonkin verran kulttuuristakin ”Kalajoen työväenliikkeen historiassa” (1986).Sotien jälkeen Kalajoen työväenkulttuurin keskuksena on ollut Teatteritalo.

Plassin maine on punainen. Punaisuus näkyi nimenomaan myönteisesti työväestön solidaarisuutena, me-henkenä Plassila. Räikeitä poliittisi ilmiöitä oli vähän, ehkä joitakin vapputekstejä ja Teatteritalon pitkänperjantaintanssit. Suuri osa SKP:n jäsenistä kuului kirkkoon. Pari kilometriä ylmepänä jokivarressa oli sen kilpailija , Nuorisoseura, sekin lajissaan parhaasta päästä. Kanttori Oskari Metsola (1874-1951) oli merkittävä monipuolinen musiikkimies. Torvisoittokunta eli vielä vähän aikaa sotien jälkeen, mutta sitten soittoharrastus yksipuolistui Kalajoella, se jäi lähinnä haitarin varaan, mutta hanuristeja olikin monta.

Plassin musiikkikulttuurin kannalta on tärkeä mainita erityisesti kantelemestari Efraim Kilpinen ( 1862-1951) ja hänen poikansa Oskari Kilpinen ( 1895-1980) He osasivaat ja siirsivät vanhaa perinettä. He rakensivat yli 4000 kannelta ja välittivät niitä Musiikki Faazerin kautta.

1970-luvulla Mikko Himanka, Unto Jutila ja Pasi Eskola tekivät ”Plassin poikain lauluja”Siinä on sävelmältään mainio ”Laulu Plassin musiikkikulttuurista, joka ei ollu hääviä”. Plassin poikain laulut herätti niin paljon pahennusta, että kasetit poltettiin Lohtajan pappilan uunissa.


Lähdeaineisto Mikko Himanka Plassin poika

tiistai 17. tammikuuta 2017

Sota syttyi



Sota on syttynyt, sanottiin uutisissa. Lähtöni oli niin surullinen ja haikea. Vaimoni itki sydäntä särkevästi. Vaikeata oli erota. Yritin lohduttaa häntä, mutta sanat jäivät kurkkuun. Millä lohduttaa kylmää edessä olevaa totuutta. Ainoastaan: kyllä minä palaan kultaseni, varmasti palaan. Mutta varmuutta ei äänessä ollut siteeksikään. Kyllä ihmistä pitää sisäisesti kiusata luihin ja ytimiin asti. Olin lyöty pohjaan asti. Kauppakin oli rempallaan, sekin vielä lisäksi. Äärimmäistä rohkeutta nyt vaadittaisiin naisilta ja miehiltä.

Helsingistä tuli paljon äitejä lapsineen Haapamäelle. Oli liikuttavaa nähdä, kuinka tyynenä he hoitelivat lapsiaan. Ensimmäinen sodan tuntuma saatiin, kun jouduimme ilmasuojaan maastoon jollain aseman lähettyvillä. Sotarintama lähenee 2.12.1939. Meinaa viedä kasvot vakaviksi. Tämä päivä tulee olemaan vaiherikas, Olosuhteita joita ei vielä tunne. Monet ajatukset valtaavat ja vaeltavat mielessäni. Jännitys kasvaa yhä. Olemme pian ”naapurin” tulilinjalla, Nyt olemme jo seutuvilla, missä pommi voi iskeä millä hetkellä hyvänsä liikkuvaan junaamme. Lähenemme Sakkolan asemaa ja jatkamme Kivinimen asemalle. Saavuttuamme Kiviniemen asemalle kuului jo kova tykkien jyske. Sota oli todella alkanut.

Sunnuntai 3.12.1939 oli ensimmäinen adventti, Olen ollut toistaa päivää rintamalla, mutta ei varsinaista kosketusta ole ollut, mitä nyt yksittäisiä kranaatteja silloin tällöin. Olihan Vuoksi välissä. Olin ollut aikoinani Viipurissa suorittamassa asevelvollisuuttani Karjalan kaartissa konekväärikomppaniassa, Etevänä, ehkä komppanian parhaana pinnarina päädyin lopulta hevosmieheksi. Olin silloin tyytyväinen ja nautein erikoisesti marssin aikana, kun istuin ja haukottelin, kun pojat marssivat täyspakkaus selässä. Ajattelin silloin, että jos sota tulee on helpompi olla hevosmiehenä.

Nyt olin kiväärimies. Olemme puskeneet töitä tekemällä tankkiesteitä, juoksuhautoja ja tiemme pomminkestävän korsun, jossa tuoreista tukeista salvetut seinät sisältä ja samoista aineista makuulaverit. Korsumme oli niin kostea, että vaatteet kastuivat miesten hengityksestä ja tuoreista hirsistä seiniltä.

Olin yöllä 4.12.1939 vartiossa. Itäinen taivas oli suorastaan tulimerenä, jokainen laukaus minkä vihollinen ampui valaisi salamana taivaan. Tällä hetkellä ja koko aamupäivän oli kiivas tykistötuli, jota säesti muut tuliaseet. Meidän lohko oli vielä ainkakin toistaiseksi hiljainen, paitsi että silloin tällöin tuli kranaatteja ja piti lyödä henkensä kaupalla maihin. Olimme melko totuttumattomia sotilaita. Aina kun kranaatti viheltäen tuli löimme maihin lähimmän puun juureen, luulimme sen suojavan, joka oli paljon vaarallisempi, kuten myöhemmin opimme huomaamaan. Puuhun osunut kranaatti oli pahin sirpaleiden levittäjä. Emme osanneet myöskään arvioida kranaattien tuloäänestä, milloin se tulee lähelle tai menee pitkälle.

Heräsimme 05.12.1939 kovaan pommitukseen. Kranaatit räiskähtelivät ympärillämme. Kun vähän vaimeni, menimme taas töihin. Parantelimme korsuamme, vahvistimme kattoapaksulla maakerroksella, teimme tukkiesteitä ja ampuma-alaa harvensimme, jotta olisi hyvä näköala mahdollisen hyökkäyksen aikana. Vihollinen oli Vuoksen vastapäisellä rannalla kiväärin kantamattomissa. Tiedustelut käytiin vasemmalla ja oikealla puolella. Odotimme hyökkäystä, sillä oliha vihollisella veneitä ja muuta kalustoa pyrkiäkseen Vuoksen yli. Sen takia olimme jatkuvasti valppaana. Joka hetki partioimme lohkomme ja pidimme silmällä edessä olevaa Vuoksen virtaa ja sen rantoja.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki



maanantai 16. tammikuuta 2017

Kotiin lomalle



Vuoksi lipuu lähellä telttojame 7.11.1939. Toissa yönä kello 10 lähdimme marssimaan Tiurilan kylästä 28 km:n matkan ja kello 05.15 olimme täällä Kottilassa, Jalat olivat jokaisella arkana, minulle eniten, koska oli liian vähän lenkkeillyt siviilissä.

Eilen meillä oli pientä kinaa siitä, että minä pinnaan töistäni. Mutta asia on niin, etten ole sotilas vapaasta tahdostani, Minä en voi olla innostunut näihin tehtäviin silla lailla kuin työskennellessä kotona ja siviilissä. Sanoin alikersantille etten pidä siitä, että huomatetaan töistäni. Asiasta ei puhutt sen enempää. Saunasimme läheiden talon saunassa, pesin alusvaatteeni, muutamia nenäliinoja ja pyyheliinan.

Sain eilen illalla paketin kotoa ja pienen kirjeen, jossa ei oikeastaan ollut mitään valaisevaa, Olin pettynyt. Kuukauden aikana olen saanut ainoastaan 4 pakettia ja kirjeissä ei ole ollut halaistua sanaa liike- ja raha-asioista, vaikka olen kirjeissä pyytänyt tarkkoja tietoja kaikesta mitä kotona tapahtuu. Olen aivan kuin pussissa ilman minkäänlaisia tietoja. Kaikesta päättäen he eivät ole saaneet kirjeitäni. Oli miten oli, ajattelin, loukkaantuneena, en kirjoita ennenkuin ääni muuttuu.

Tämä päivä on kulunut aivat kuin edellisetkin, syöty, nukuttu, tehty linnoitustöitä ja yritetty tehdä olomme niin mukavaksi kuin olosuhteet ovat sallineet. Ikävä vain kalvaa sisintäni haikeana ja voimakkaan, On henkistä kidutusta olla erossa perheestään, varsinkin omasta vaimosta. Ajattelin vielä katkerana niitä kauppiaita, jotka saivat jäädä kotiin runnaamaan täysin palkein,

Anoin 23.11.1939 loma vaimoni kirjeen johdosta. Kirjoitin elämäni kauneimman, nöyrimmän ja hartaimman loma-anomuksen, Sisällytin siihen kaikkea sitä mitä suinkin ihminen voi, päästäkseen lomalle. Sotilaskunniaa, valvollisuutta, liikeasioiden tärkeää hoitamista, isänmaallisuutta ja tietenkin tyytyväisen sotilaan taistelutahtoa tarvittaessa, Niin rykmentinjohtajan sydän heltyi ja sain kymmenen vuorokauden loman.

Nyt olen menossa junassa. Olen sivuuttanut Savonlinnan ja Kuopion ja kohta olen lähellä Iisalmea, Tapasin junassa suuriihtäjä Jussi Kurikkalan. Hän kertoi paljon elämästään minulle,. Vielä on jännitettävää, pääsenkö linja-autolla Ylivieskan asemalta vain joutuuko odottelemaan.

Linja-autolla pääsin kotiovelle, 29.11.1939 olen ollut kotona kolme päivä, Onnellisesti kotona, Loma on kohta lopussa, Olen täällö tehnyt kauppoja ja hoitanut raha-asioita. On ollut ihana viikko. Markku poikana makailee ja jokeltelee lattialla, Tytöt, Leila ja Terttu, menivät juuri leikkimään naapuriin, Vaimoni meni juuri huuhtelemaan pesemäänsä pyykkiä,. Kaikki olisi ollut hyvin, ellei taustalla olisi ollut lähtö mielessä painamassa. Matka, jonka päätepiste on tuntematon.

Eilen puolenpäivän aikaan sain tiedon lomani peruutuksesta, Lähdin 3.n linja-autolla ja nyt olen menossa Haapamäen-Jyväskylän rasalla kohti Kannasta ja Kottilaa,


Lähde-aineisto Sotavuodet Kalajoki Heikki Luokkalan kertomana

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kottilassa

Heikki R. Luokkala

tulimme muutama päivä sitten Vuoksen rannalle Kottilaan. Oli 04.11.1939. Asuimme täälläkin riihessä. Meitä oli 19 miestä erilaisista ammateista, Oli maanviljelijöitä, leipuria, opettajia, liikemiehiä, kalastajia, hylkeenpyytäjiä, sekatyömiehiä ja muilta eri aloilta. Yhteinen henki oli kaikilla sama, kun vaan ei tulisi sotaa. Entisenä jätkänä piti kiroilla, muutten erottui sakista ja sitä ei hyväksytty. Vuolas Vuoksi virtasi edessäme voimakkaana. Linnoitimme maastoa kaatamalla puita ja kaivamalla juoksuhautoja, Kaikki tuntui meistä turhalta, joten olimme laiskoja, söimme puolukoita tai istuimme. Teimmehän me sentään vähän töitäkin. Muistan muutamia riihikavereita, jotka oliva jääneet mieleeni. He olivat veilä silloin täyttä elinvoimaa uhkuvia miehiä. Järnström, 190 senttinen romuluinen mies, jolla ei kasvanut kuin yksi haiven sileissä kasvoissa. Hän kertoi jännittäviä seikkailuja hylkeenpyyntireissuilta. Oli opettaja, V. joka oli muissa maailmoissa. Hän saattoi istua riu ´ulla pitkän aikaa unohtaen, minkä takia hän siinä istuu, Olavi anoi sanonttavansa lyhyesti ja nasevasti, Topi oli suuri kerskailija, muuten se oli kevyttä ja ymmärtävää. Toinen Topi oli puhelias, kasvot kaiken aikaa elehtien. Yrjö hiljainen ja kaikkeen mukautuva.

Kahvin keitimme aina kun olii mistä keittää. Saimme kotoa paketteja, joiden sisältä tavallisesti jaettiin kaikille. Luonnollinen tapa oli, että kun minulla esimerkiksi ili kahveja, silloin keitti sen joku toinen ja tarjosi ja palveli kuin parastakin herra, Vastaavasti olin yhtä auli palvelemaan, kun minulla ei ollut kahveja. Tavallisesti istuimme pitkin sienänviertä, toiset makoilivat. Joku soitti tuomallaan mandoliinilla ja haikea laulu viritti riihen orsia. Miesten ilmeet olivat 4.11.1939 vakavia, aivankuin he olisivat jo aavistaneet mitä tuleman pitää. Ajattelivat kai entistä siviilielämää. Niin tein minäkin. Voi että elämä tuntui raskaalta, ihan kuin mestauslavalle vietäisiin. Sodan uhka on päämme päällä. Suuri kurjuus, voi näitä aikoja. Koko elämä tuntuu luhistuvan yheen sanaan: sota. Unelmaksi jää, kaukaiseksi uneksi eletty onnellinen elämä. Sinne jäi rakkaimmat. No, ei sentään vielä toivotonta, yritin lohduttaa itseäni. Vielä ei ole sodanjulistusta kuulunut

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki Heikki R. Luokkalan kertomaa


torstai 12. tammikuuta 2017

Kalajoen miehen sotaanlähtö

Kalajoen miehiä Kokkolassa 1939

Syksyllä 1939 jouduin ylimääräisiin kertausharjoituksiin muiden mukana. Synkkä oli sykys ja synkkä oli miesten mielialakin. Olihan sodan vaara uhkaamassa, vaikka meistä kukaan ei uskonutkaan niin vakavaa olevan. Mutta olihan kuitenkin kaikkien asevelvollisten lähdettävä kun määräys tuli ja heitettävä koti, perhe ja työt epämääräiseen tulevaisuuteen. Olin itsekin huolissani ja mieli masennuksessa. Olin luonut köyhistä olosuhteista siedettävän toimeentulon, naimisissa ja kolmen pienen lapsen isä. Aloitin miltei tyhjästä, pienellä 150:- pääomalla kulkukaupana, jota harrastin kaksi vuotta, sitten viimeiset kolme vuotta seisovaa kaupaa vaatimattomassa liikehuoneistossa Kalajoen Plassilla. Olin innostunut ja ahkera työssäni. Kaupanteko oli silloin puolli elämääni ja perheeni täydensi sen onnelliseksi kokonaisuudeksi. Nyt oli kaikki heitettävä vaimoni huostaan, joka ei tuntenut liikealaa, olinhan itse kaiken hoitanut. Vaimollaini oli lapset ja talous.

Majoituimme 13.10.1939 Kokkolassa niinsanottuun puukouluun aseman lähelle. Sotapalveluksen tuntu alkoi heti määräyksellä, ettei kukaan saa poistua majoituspaikasta. Menimme kuitenkin ikkunasta ulos, Eero ja minä, silloiseen Seurahuoneen kellariravintolaan, jossa tarjoiltiin olutta ja viiniä. ”Sirpaleet tietävät onnea”, sanoin, kun joimme ensimmäisen viinilasin ja löin samalla lasin lattialle pirstaleiksi, Tietenkin maksoin se selittämällä vahingon tapahtuneeksi. Jonkunverran hiprakassa me palasimme sen ikkunan alle, josta olimme lähteneet. Kopistimme ikkunaan ja pojat avasivat. Kömmeimme sisään ja asetuimme lattialle odottelemaan unta ja seuraavaa aamua.

Seuraavana päivänä meillä oli paraati, rykmentimme komentaja eversti Merikallio piti meille tilaisuuteen sopivan puheen ja sitten illalla meidät lastattiin härkävaunuihin, määräasema oli silloin vielä tuntematon. Tulemme pysähtymättä vihdoin Karjalan kannakselle, Sairaalan asemalle. Sieltä marssimme täysissä varusteissa 35 km matkan Räisälään, josta jatkoimme Tiurilaan, missä olimme kolme viikkoa. Asuimme hyvänhajuisessa, mustuneessa riiheessä, jossa kiuas lämmitti mukavasti ja jossa kietimme myös kahvimme. Lattialla oli olka kuten ennen vanhaan jouluna. Miehet olivat eninosa pintapuolisen remuavia ja iloisia, mutta oli myös vakvoituneita. Monia askarruttu, tuleeko sota vai eikö. Itse en uskonut näin vakavaa tulevan, sillä ajattelin nykyaikaisia sivistystasoa niin korkeaksi, etteihän nyt sentään ihmiset niin barbaarisia ja tyhiä ole, että rupeasivat tapattamaan viattomia ihmisiä. Mahdtotonta, ajattelin. Kuitenkin alitajunnassa väkistenkin liikkui ajatukset saman ympyrän sisällä, sota. Hävitettäisiinkö kaikki se hyvä mitä ihmiset ovat rakentaneet. Onnellinen rauha. Kuinka kauniilta se nyt kuullostaakaan.


Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Ylimääräiset kertausahrjoitukset ja JR 24 vaiheet

Käsky ylimääräisiin kertausharjoituksiin

Olojen epävakaisuus Euroopassa ja Venäjän vaatimukset Suomelle aiheuttivat sen, että Suomessa toimeenpantiin liikekannallepano. Se tarkoitti sitä, että reserviläiset kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Hevosenottolautakunnat ottivat hevosia ja ajoneuvoja armeijalle. Myös moottoriajoneuvot, henkilökuorma-autot ja moottoripyörät otettiin armeijan käyttöön.
13.10.1939 Raution reserviläiset saivat määräyksen kokoontua Pöllän koululle. Täältä marssittiin Sievin asemalle, jossa yövyttiin koululla. Sieltä siirryttiin Kokkolaan suojeluskuntatalolle jossa saatiin varusteet. Raution reserviläiset pääoosiltaan tulivat kuulumaan kahteen rykmenttiin. Nämä olivat Kokkolassa muodostettu JR 64, jonka päällikönä oli evl. Merikallio, osa rautiolaisista joutui muodostettuun JR 64, jonka päällikkönä oli evl. Fagernäs.

JR 24 oli täysin reserviläisiä. Se siirtyi Kannakselle ja purettiin junista Sairalan asemalle, Täältä rykmentti marssi Kivinimeen. Kannaksen armeijan komentaja oli kenraali H. Österman. JR 24 kuului 8d, jonka komentaja oli everesti C. Wind. JR 24 komentaja oli evl V.Merikallio. Rykmentti sijoittu Kiviniemen alueelle, tehden niinä viikkoina kun oli viela rauhanaka linnoitustöitä.
4.12.1939 neuvostojoukot saivat kosketusen sillanpääasemaan, joka oli Kiviniemessä Vuoksen eteläpuolella, 6.12. armeijakunnan komentaja antoi määräyksen tyhjentää sillanpääasema ja joukot vetäytyivät Vuoksen pohjoispuolelle. Samlla räjäytettiin salmen yli johtavat sillat, rautatiesillan räjäytys oli vain osittainen, mutta sekin tuli kulkukelvottomaksi. 7.12 teki vihollinen epäonnistuneen hyökkäyksen, ponttooneja ja lauttoja käyttäen. Kosken yli päässeet viholliset tuhottiin.8.12. Luultiin pohjoissuunnan olevan suomalaisten hallussa, Yllättäen saatiin vihollisen tulitusta Mustosen autotallista ( kellari) ja läheisestä rakennuksesta, ja rakennuksen valtaaminen osoittautui vaikeaksi. Sinä kaatui mm. majuri N. Sahlgren jonka 8 D esikunnasta tuli ottamaan asiasta selvää. Rautiolaisista haavooittui Antti Pelto-Arvo, vasta 13.12. kellari saatiin vallatuksi. Vankeja saatiin 34, mutta omatkin tappiot olivat suuret, yhteensä 17 haavoittunutta ja kaatunutta.

Tilanne tällä lohkolla rauhoittui, vain pienempia hyökkäysyrityksiä oli. Tykstötuli sensijaan oli kiivasta. Esim helmikuun 11 päivänä laskettin divisioonan lohkolle tulleen asemiin noin 12000 kranaattia. Kun helmikuun lopulla hyökkäysten painopiste siirtyi Vuosalmi – Äyräpään lohkolle alueelle, siirrettiin sinne rykmentin kolmas pataljoona 5 päivänä maaliskuuta ja alistettiin Matti Laurilalle ( JR23). Tämän pataljoonan kommentajana oli kapteeni Lampinen. Pataljoona joutui olemaan Vuosalmella rauhantuloon 13.3. saakka. Rauhan tultua aloitettin vetäytymismarssi uudelle rajalla, jossa oltiin 19.3. Ruokolahden pitäjässä. Täältä joukkoja kotiutettiin suurin osa toukokuun aikana, mutta joidenkin kotiuttaminen venyi kesään. Tässä pataljoonassa oli rautiolaisista ainakin Joonas Saari, Martti Sipilä ja Väinö Pernu, Mahdollisesti muitankin, pääosan rautiolaisista kuuluessa II pataljoonaa.

Mustosen autokorjaamo



Lähdeaineisto Vapauden puolesta Raution Sotaveteraanit