torstai 18. joulukuuta 2008

Calamniukset Kalajoelta




Pietari Gabrielinpoika Calamnius 1716-1722 oli Gabriel Calamniuksen poika. Tuomiokapitulikin kiinnitti nimittäessään huomiota siihen, että Pietari tunsi seurakunnan entuudestaan hyvin ja hänellä oli hyviä ominaisuuksia, nimittäin ”koeteltu, hyvä oppi, kauniit lahjat ja arvokas käytös”. Pohjan sodan käännyttyä tappiolliseksi ja vihollisen miehitettyä maan, muun muassa Kalajokilaakson asukkaat joutuivat pakoilemaan ja piileskelemään riehuvia ja ryöstäviä vihollisjoukkoja. Vaikka Turun hiippakunnasta pakeni silloin Ruotsiin 168 kirkkoherraa ja kappalaista, niin Pietari Calamnius jäi hoitamaan seurakuntaansa. Tämän ratkaisun katsotaan edellyttäneen sekä selkeää isänmaallista vakaumusta että kylmää päättäväisyyttä.

Isonvihan aikana venäläiset veivät mukanaan tuhansia ihmisiä Suomesta Venäjälle, eniten Pohjanmaalta. Suurin osa oli alle 15-vuotiaita lapsia. Papit kirjasivat isonvihan jälkeen siepattujen nimet ja iät (Kalajoella 16.12.1721 Petrus Calamnius). Pohjanmaan maaherra Reinhold Wilhelm von Essen lähetti 24.7.1722 kootut tiedot kuningas Fredrik I:lle.

Runoilevat Calamniukset

Suomenkielellä ei ollut vielä 1700-luvulla virallista asemaa, sillä ruotsi oli saanut kouluissakin jalansijan latinan rinnalla. Neljä Calamniusta kirjoitti kuitenkin runoja suomeksi jo 1700-luvulla.

Josef Gabrielinpoika Calamnius, kappalainen ja runoilija, syntynyt 1665 ja kuollut 1716 Haapajärvellä. Hän opiskeli Turussa ja määrättiin 1692 Kalajoen pitäjänapulaiseksi. Hänen nimimerkillä I.H.G.S vuonna 1700 kirjoittama ja kansanrunon mittaan sepitetty Ilo Laulu Ruotsin (ja Suomen) voitosta 21-vuotiaan kuninkaan Kaarle XII:n johdolla Narvan taistelussa 20.11.1700 kuuluu edelleen maamme parhaimpiin historiallisiin runoihin. Sen pituus on runsaat kolme kirjan sivua. Runon alku etenee seuraavasti:

Kijwast kiitetty Jumala
Cunnioitettu cuulu JEsus,
Pyhitetty Pyhä Hengi
Ole coco Colminaisuus,
joca CARLEN kaunistelit
woiton canssa woimallisen,
Siunasit sota Asehet,
Kircastit coreat Kilvet,
Herätit häreät Mielet,
Ilahutit Itkewäiset
Ylös autit ahdistetut
Wainollisen waiwan alta

Narvan menestyksestä riemuittiin heti Suuren Pohjan sodan (1700-1721) alussa. Jatkossa ilonaiheet olivat vähissä, sillä 1710-luvulla Venäjä miehitti koko Suomen ja elettiin Ison Vihan aikaa.

Josef Calamniuksen pojasta Gabrielista (1695-1754) on säilynyt yksityiskohtaisempaa tietoa kuin suvun muista 1700-luvun jäsenistä. Hän lienee asunut Kalajoen kirkolla vuoden 1710 paikkeilla mennen sitten 1712 vasta 16-vuotiaana kalajokelaisen serkkunsa Gabriel Pietarinpojan kanssa "studentixi" Turun Yliopistoon jase Pohjalaiseen osakuntaan. Venäläiset miehittivät syksyllä 1714 Kalajoen pitäjän ja aloittivat verisen terrorin Josef Calamnius ja poikansa Gabriel sekä vävynsä Johannes Enqvist joutuivat piileskelemään metsissä. Heti pahimman terrorin loputtua ennen pääsiäistä 1715 Haapajärven kappalainen Josef Calamnius palasi pappilaansa.

Gabriel Josefinpoika Calamnius oli syntynyt Haapajärvellä syyskuun 20. päivänä 1695 ja kuollut Vaasassa toukokuun 25. päivänä 1754. Hän aloitti opintonsa Turun akatemiassa 1712, mutta joutui keskeyttämään ne elokuussa 1713 venäläisten miehittäessä Turun. Vuonna 1715 venäläinen kenraali määräsi Gabriel Calamniuksen siirtymään Ylivieskaan ilmeisesti pitäjänkirjuri Henrik Simeliuksen sairauden takia. Simeliuksen kuolutua Gabriel Calamniuksesta tuli ylivieskalaisten saarnaaja ja sielunhoitaja. Gabriel Calamnius otti äitinsä ja sisarensa luokseen Ylivieskaan ja piti huolta heistäkin.

Vuonna 1718 Gabriel Calamnius kuitenkin joutui ilman omaa syytään suuriin vaikeuksiin, kun Ylivieskan kappeliin oli piiloutunut venäläiset suututtanut Isonkyrön kappalainen Andreas Affren, jonka Ruotsiin tarkoitettu kirje oli joutunut miehittäjien käsiin.
Calamnius ja kolme muuta henkilöä sidottiin ja kuljetettiin Vaasaan, raaka pahoinpitely jatkui, samoin myöhemmin Turussa. Oltuaan siellä 13 viikkoa tyrmässä Calamnius sai palata Ylivieskaan ja jatkaa työtään. Affren lienee hirtetty Kalajoen edustan saarella, jota myöhemmin on kutsuttu Papinsaareksi.

Vuonna 1720 hän kirjoitti runoteoksen Suru=Runot Suomalaiset, joka painettiin 1734. Hän kuvaa Isovihan aikaa eloisasti ja havainnollisesti, syvästi eläytyneenä pohjalaisten koviin kohtaloihin. Runoja on yksitoista. Varsinkin ensimmäinen runo on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Kuva on synkkä, mutta asiakirjat tukevat sitä vahvasti. Hän on kirjoittanut myös runoteoksen Wähäinen Cocous Suomalaisista Runoista. Runokokoelma julkaistiin 1755. Runokokoelma sisältää kaksitoista runoa. Onnentoivotusrunot ja tunnetun häruno Kevät keickuin tulepi..

Rauhan tultua Calamnius matkusti syksyllä 1721 Tukholmaan, missä sinne paenneet Turun akatemian professorit totesivat hänen teologiset tietonsa riittäviksi. Hänet vihittiin papiksi Strängnäsissä, koska Turun piispa oli kuollut. Vihkimisen yhteydessä Gabriel Calamnius lienee määrätty Kalajoen kirkkoherran apulaiseksi. Vuonna 1724 Calamnius nimitettiin Kalajoen pitäjäapulaiseksi ja 1726 saman pitäjän kappalaiseksi. Tässä toimessa hän oli kuolemaansa saakka.

Runoilijapapin myöhempi sukulainen Ilmari Kianto (alk. Calamnius) ylisti Suru=Runoja seuraavasti:
"se on niin paksua historiaa Suomen kansan kärsimyksistä, että sitä on vaikea tunteettomana lukea. Runojen kalevalainen poljento on erinomainen ja kertomuksen koko juoksu sangen joustava. Huomaa selvästi, että kalajokelainen pappismies on mainoisti osannut kansankieltä - tuohon aikaan jolloin latina ja ruotsi vilisi jokaisessa sivistyneessä kodissa Suomessa. Jos muutamme oikeinkirjoituksen nykyaikaiseksi, emme voi muuta kuin ihailla runoilijan selväpiirteisyyttä."

Muucalainen muulda maalda
Wenäjältä wierahalda,
Tuimuudella tulduansa,
Söi siät sikiöinensä,
Caritsat Capainensa,
Canat caicki caristeli,
cucon pojat curisteli,
Löysi lehmät, löysi leiwät
Häwitteli Härkä laumat,
Weipä hevoset heincoista,
warsoinensa wainioista,
Pani cicki cartanoisa,
peri puulle puhtahalle,
Lapsi parat lattialda,
Imewäiset istualda,
Pojat äitin polven pääldä,
Pijät pienet tuolda tääldä,
Otti oi! oi! orjixensa,
Ainoisixi aljoixensa,
Waimot wallitzi wäkisin,
Cauneimmat caikiteckin,
Sydämellä surkialla
Miesten mielellä pahalla,
Wanhimmaiset walkiahan,
Pani pahoin paistumahan,
Kädet köytti kijndiästi,
Capaloitzi calwoisista,
Rakens`raadon riippumahan,
Heikon Hengen heilumahan,
Pääldä waattehet waristi,
Aiwan alcoisen alasti,
Seliän päälle singotteli,
Pijskallansa pingotteli,
Kysyi Cusa cuckarosi,
Hohtawaiset hopeasi,
Cusa cullat kirckzahimmat,
Cusa calut callihimmat,
Cusa caicki cattilasi,
Cusa Tiskisi tinaiset
Cusa punainen pucusi,
Warsin Juhla waattehesi!
Weden keitti kiehuwaxi
Cuumana curkuhun caasi,
Silmät puhcoi Puucollansa,
Taicka sotki Sormen canssa.
Poltti raudalla racoille,
Weitzellänsä wijleskeli,
Selkänahan seitzemäldä.
Syyttömäldä syndiseldä,
Monta wirutti wilusa
Awoimesa ahwennosa
Talwisen taiwahan alla.
Pacaisesa parutteli.
Monda uunissa urosta
Paisti nijnkuin Paisticasta,
Että lohkesi luiden pääldä,
Liha, liuaksi peräti,
Suonet caicki catkeilit,
Custa cieulla cowalla,
Calicalla coiwuisella
Wäänsi woipa wäkewästi
Ildakaudet ilkiästi,
Wäänsi callon callellensa,
Sillä, silmät sijrollensa,
Oho suurta surkeutta!
Oho waiwa waikiata!
Weden wäändäpi werisen
Selkiöstän silmistäni,
Hijen hiuxista hijopi,
poskipäistä pusertapi,
Muistuisa mieleheni
Wihollinen Wenäläinen
Cuinga muodolta monella
Waati aina waiwaisilda
Tawarada taipumatta,
Omaisuutta ostamatta.
Auta ainoa Jumala
Päästä päiwistä pahoista!

Muista runoilevista Calamniuksista voidaan mainita Gabriel Pietarinpoika Calamnius s.1694 Kalajoella, varalääninviskaali, pitäjäkirjuri, maanviljelijä, runoilija. Kuoli Kalajoella 1767. Hän oli Pietari Mikonpoika Arctophilaciuksen poika.

Petter Joosefinpoika Calamnius, syntyi 23.1.1713 Haapajärvellä. Iin kappalainen 140, runoilija. Häntä pidetään kaikkien nykyään elävien Calamniusten esi-isänä, kuoli Iissä 1770. Petter oli Gabriel Josfinpojan nuorempi veli. Isänsä kuoltua 1716 Petter jouti äitinsä ja muun perheen mukana elämään nuoren isoveljen Gabriel Josefinpojan suojissa Ylivieskassa. Petter aloitti koulunkäyntinsä Vaasassa 14-vuotiaana. Turun Yliopistoon ja sen Pahjalaiseen Osakuntaan hänet kirjoitettiin 1732 ja papiksi hänet vihittiin 1739. Petter suoritti elämäntyönsä Iissä, jonka kappalaiseksi hänet nimitettiin 1740. Iin kappalasen virkaa hän hoiti kuolemaansa saakka 11.2.1770.

Petter Calamnius vihittiin 1743 Oulun pappilassa avioliittoon Paltamon kappalaisen Johan Cajanuksen lesken Christina Lithovikuksen kanssa. Christinan isä oli runoilijankin tunnettu Oulun kirkkoherra Zacharias Lithovius. Morsian oli miestään kahdeksan vuotta vanhempi. Petter Calamniukselle ja Christina Lithoviukselle syntyi viisi lasta, kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Pojista vanhempi nimeltään Peter muutti kauppiaaksi Ruotsin Lindköpingiin ja nuorempi nimeltään Gabriel palveli ensin apulaisena isänsä seurakunnassa ja päätyi Pudasjärven kappalaiseksi. Tämä Gabriel on kaikkien nykyisten Calamniusten esi-isä. Gabriel Petterinpoika syntyi 27. elokuuta 1745.

Lähdeaineisto: Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa

Ei kommentteja: