perjantai 12. joulukuuta 2008

Terveyden- ja sairaanhoidon kehitys Kalajoella













Reilu sata vuotta sitten apteekki ja piirilääkäri muodostivat ainoat tukipylväät maalaiskunnissamme. Piirilääkärin oli pidettävä huoli piirissään asuvien yleisestä terveydenhoidosta ja yksityisten henkilöiden tarpeista. Sairauksien hoito oli täysin oireenmukaista eikä mitään tehokasta lääkitystä tunnettu. Ihmiset syntyivät, elivät ja kuolivat "luonnonmenetelmän" mukaan. Terveet ja karaistuneet selvisivät pitkäikäisiksikin, mutta heikot sortuivat jo aivan lapsina. Lääkkeet lievensivät sairauden kärsimyksiä. Lääkärin veitsi avasi enintään pinnalliset märkäpesäkkeet ja kansanparantajat käsittelivät jäsenvikoja.

Vuonna 1857 perustettiin ensi kerran apteekkeja maaseudulle ja ensimmäisten kuuden joukkoon kuului Kalajoki. Apteekkioikeudet Kalajoelle on myönnetty seuraaville apteekkareille: K. U. Relander v. 1857, J.E. Jurvelius 1865. J.O. Hedman 1891, W. A. Dahlström 1905, N.W. Aschan 1912, Väinö Granlund 1917, Viljo Viikinkoski 1959, Helvi Sipilä 1971.

Perimätiedon mukaan apteekkari Relander menetti apteekkarin oikeutensa, koska oli laittanut apteekkihuoneeseensa sekatavarakaupan. Sairaat kääntyivät enemmän hänen puoleensa kuin piirilääkärin.

Apteekkari Jurvelius lahjoitti kunnalle maatalousrahaston, joka sai kansalta nimen Jurveliuksen "kuokkarahasto". Apteekkari Granlund ennätti yli 40 vuoden aikana puolisonsa kanssa monin tavoin osallistua paikkakunnan ajankohtaisiin hankkeisiin ja rientoihin. Apteekkari Granlund oli vuosina 1924-1926 kunnansairaalan rakennustoimikunnassa ja sen jälkeen johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1926-1951.

Ensimmäisen piirilääkärin Kalajoki sai vuonna 1859. Piirilääkäreinä ovat toimineet J.J. Staudinger vuosina 1859-1861, F.E. Emeleus vuosina 1863- 1891, V.Lindman 1893-1916 ja Valter Fabritius viimeisenä piirilaitoksen edustajana 1918 - 1940. Hän oli erittäin innostunut ja taitava metsästäjä, ja hänestä on jäänyt runsaasti kaskuja.
Kätilö-rokottaja on toiminut Kalajoella 1800-luvun lopulta lähtien ja toimeen saatiin myöhemmin pihtikurssin käynyt kätilö ja vuonna 1921 toinenkin.

Sairaanhoitaja palkattiin

Silloisissa vaatimattomissa ja kehittymättömissä oloissa kyti valistuneiden kuntalaisten mielissä lähimmäisenrakkauden palveleva henki. Siitä osoituksena oli vuonna 1897 sisaruksien Katariina Friis-Pohjanpalon ja Siina Poukkulan aloitteesta perustettu "Neulomaseura". Sen "tarkoituksena oli työskennellä ensiksi sairaanhoitajan hankkimiseksi kuntaan. Sen jälkeen palkan maksamiseksi ja sitten, jos kunta saadaan antamaan apua palkan suhteen, köyhien sairaiden auttaminen". Ompeluseuratuloin, arpajaisin, markkina-aikaisin kahvin myynnein sekä erikseen anotuin valtionavuin kerättiin tarvittavat varat kiertävän sairaanhoitajan palkkaamiseksi vuosina 1899-1907, jonka jälkeen kunta otti asian omakseen. Isäntien kerrottiin olleen tyytyväisiä järjestelyyn, koska hoitajan pyytäminen sairaan luo kotiin oli paljon halvempaa verrattuna lääkärin kotikäyntiin.

Tämän jälkeen naisyhdistys kohdisti voimansa ja varansa "Keuhkotautisten sairaskodin" kunnostamiseksi veljekset Friisien omistamaan Rahkon taloon Tyngän kylässä. Tämä sairaskoti käsitti 10 hoitopaikkaa ja toimi kolmen vuoden ajan vuosina 1908-1910. mutta joutui lopettamaan tärkeän työnsä valtionavun puutteessa.

Kalajoen 400-vuotisjuhlien aikana vuonna 1925 naisyhdistys piti arpajaiset ja näiden tulojan turvin sekä ahkeran talvikauden 1925-1926 työn tuloksena se luovutti keväällä 1926 valmistuneelle kunnansairaalalle liinvaatteiston ja keittiön talousesineistön. Myöhemmin yhdistys lahjoitti sairaalalle vapaavuoderahaston ja urkuharmonin.

Kunnanlääkäri vuodesta 1913 lähtien

Kunnanlääkärin virka saatiin perustettua vuonna 1913, johon mennessä kolmenkymmenen vuoden kuluessa maahamme oli perustettu 147 vastaavaa virkaa. Kunnanlääkäreinä ovat toimineet Väinö Airo 1914-1920, Karl Miemois 1921-1937, Erkki Karvonen 1937-1938, Untamo Sorasto 1938-1972. Vuoden 1953 perustettiin toisen kunnanlääkärin virka ja kunnanlääkäripiiriin liittyivät naapurikunnat Alavieska, Merijärvi ja Rautio. Viranhaltijoina ovat toimineet lääkärit Esko Taulaniemi 1953-1955, Niilo Ripatti 1955-1957, Jorma Lahtinen 1957-1959, Aatos Sarkkinen 1960-1962, Matti Kaitaluoma 1962-1968, Jorma Uurasmaa 1968-1969, Seppo Mattila 1970, Antero Sorasto 1971-1972.

Todellisen kansanteerveystyön läpimurron Kalajoella suoritti lääketieteen tohtori Karl Miemois, joka nuoren lääkärin vaikeuksia pelkäämättömällä intomielellä ja äsken itsenäistyneen isänmaan kaikille työsaroille laajenevassa myötätuulessa eteni tavoitteesta toiseen. Näitä toimia olivat kouluterveydenhoidon aloittaminen vuonna 1923, tuberkuloosin torjuminen tuhoavana kansantautina liittymällä Ylivieskan tuberkulosipiiriin vuonna 1925. Samana vuonna neljän hoitopaikan varaaminen Seinäjoen piirimielisairaalasta, kunnansairaalan ja sen viereen kunnanlääkärin talon valmistuminen v. 1926, kunnan jakaminen kahdeksi terveyssisarpiiriksi vuonna 1929. Kenraali Mannerheimin Lastesuojeluliiton Kalajoen paikallisosaston toimesta avattu pineten lasten neuvonta-aseman vuonna 1930 ja odottavien äitien ilmainen tarkastus vuonna 1932. Tohtori Miemois julkaisi Kalajoen ja Himangan koululaisista antropologisen väitöskirjan vuonna 1948. Vapaa-ajan harrastuksena Miemois pani käyntiin maatalouskerhotoiminnan Kalajoella.

Sotavuodet keskeyttivät terveyxen- ja sairaanhoidon kehityksen Kalajoella. Erikoisen vaikeaksi muodostui tilanne vuoden 1944 syksyllä, kun Lapin siirtoväkeä siirrettiin sodan jaloista yli 4000 henkeä Kalajoelle. Kansanopistolle järjestettiin siirtoväen lastensairaala (25 sairaansijaa) ja synnytysosasto ( 8 paikkaa). Lisäksi oli vaikean kurkkumätäepidemian takia avattava kulkutautisairaala niin sanottuun Östmanin taloon, johon järjestyi noin 20 sairaansijaa. Erilaisten kulkutautien vitsaus (kurkkumätä, tulirokko, lavantauti, lapsihalvaus) jatkui sodan jälkeen lähes viisi vuotta.

Rakentamisen vuosikymmeniä

Yli kymmenen vuoden tauon jälkeen päästiin vihdoin rakentavaan työhän käsiksii. Sen ensmmäisenä merkkinä oli terveystalo, joka valmistui keväällä 1950 entisestä suojeluskunnan talosta muutostöiden jälkeen. Se käsitti äitiys- ja lastenneuvolain tilat sekä asuntoja. Hankkeen toteuttamiseksi saatiin erittäin huomattavat avustukset Suomen Huollolta, Mannerheiminliiton paikallisosastolta ja Ruotsista Dala-Järnä-kummikunnalta.

Kouluhammaslääkärin toiminta alkoi sekin aluksi Mannerheim-liiton paikallisosaston avustamana vuonna 1948, kunnes kunta parin vuoden kuluttua otti asian omakseen. Toinen kouluhammaslääkäri saatiin vuonna 1970.

Mielisairaanhoitoon saatiin ratkaiseva parannus 1960 luvun alussa, kun Oulun keskusmielisairaalaa laajennettiin ja Ylivieskaan valmistui niin sanottu Visalan B-mielisairaala, joista molemmista kunta varasi riittävät sairaansijat.

Epämielyttävät "likataudit" - lavan- ja pikkulavantauti - saatiin loppumaan puhtaan juomaveden myötä, kun osuuskunta Valkeanveden jakelu alkoi vuonna 1960.
Lääkäri Untamo Sorasto muistaa kiitollisuudella vaikeissa olosuhteissa sitkeän ja epäitsekkään työpäivän suorittaneet terveyssisaret Emma Ventelän (1925-1960) ja Helmi Heusalan (1941-1969).

Sairaalakin saatiin

Kun Kokkolan kaupunginvaltuusto tammikuussa 1924 esitti yhtymistä anomukseen valtion sairaalan saamiseksi Kokkolaan, Kalajoen kunnanvaltuusto ei siihen liittynyt. Kalajoen valtuusto asetti samassa kokouksessa "kiireellisenä asiana" omaa kunnansairaalaa puuhaamaan komitean. Siihen kuuluivat Oskari Santaholma, A. Lankila, V. Granlund ja Karl Miemois kokoonkutsujana. Lokakuussa 1924 hyvksyttiin arkkitehti Axel Mörnen piirustukset ja kustannusarvio ( 700 000 markkaa). Päätettiin heti valtionavun tultua varmistetuksi ryhtyä rakentamaan oman kunnan hankkeena, kun Alavieskan ja Rautio eivät olleet liittymisesitykseen vastanneet. Toukokuussa 1926 oli oma kunnansairaala valmis. Ensimmäinen potilas sisäänkirjoitettiin 27.5, ensimmäinen leikkaus toimitettiin 1.6. ja ensimmäinen synnytys näki päivänvalon 2.6. Vankan poikalapsen nimi oli Leo Heikki Passi, jonka elämäntie on johtanut Kanadan Ontarioon.

Ensimmäinen kymmennisvuotiskausi sairaalassa, jonka 14 sairaansiajsta kaksi oli varattu synnyttäjille, oli ikäänkuin totuttautumista ja luottamuksen hankkimista potilasmäärän pysyessä vuosittain kolmen sadan vaiheilla. Viiden sadan raja sivuutettiin vuonna 1937 ja tuhannen vuonna 1945. Alavieska, Merijärvi ja Rautio tulivat sairaalaan ja sen hallintoon mukaan vuonna 1949. Sairaalan laajennuksen jälkeen vuonna 1954 sairaansijaluku nousi 14:sta 46:een. Seuraavina vuosina perustettuun kuntainliittoon liittyivät Himanka, Lohtaja, Pyhäjoki, Sievi ja Kälviä. Näin oli Kalajoen kunnansairaalasta kehittynyt yhdeksän kunnan kuntainliiton sairaala.

Parinkymmenen vuoden ajan - keskussairaalan puuttuessa Keskipohjanmaalta - Kalajoen sairaala antoi välitöntä ja tehokasta sairaalahoitoa erityisesti leikkaus- ja synnytystapauksissa. Vuosittainen potilasluku ylitti 2000 vuonna 1955. Lakipisteensä sairaalan toiminta saavutti vuonna 1969, jolloin potilasmäärä oli 2284, sairaanhoitopäivien määrä 20349 ja leikkausten luku 1057. Suurin vuosittain hoidettujen on vuodelta 1963, jolloin synnytysten määrä oli 555.

Kokkolan keskussairaalan toiminta alkoi vuonna 1970 koko tehollaan ja Oulaskankaan aluesairaalan vuonna 1971. Kun kansanterveyslaki purki vuonna 1972 entisen kunnanlääkäripiirin, tapahtui Kalajoen sairaalan toimintaluvuissa kolmanneksen supistuminen. Vuoden 1974 loppuun mennessä sairaala on hoitanut kaikkiaan 60969 potilasta, joista kalajokisten osuus on ollut n. 40 %. Synnytyksiä on ollut 13376 ja leikkausten luku nousee yli 20000. Sairaalan lääkärinä on toiminut kirurgian erikoislääkärri Untamo Sorasto (1938-1972). Ylihoitajana oli vuodesta 1964 lähtien neiti Oili Vänskä. Valtava on ollut kehitysksen kulku kuvattuina vuosina.

1 kommentti:

Plaza de Mustis kirjoitti...

Miksi minulla on mielikuva että tuo mainitsemasi Kaitaluoma oli Kairaluoma? Milloin se Kaltiala oli lääkärinä, joskus 1968?