perjantai 24. helmikuuta 2012

Venäläinen sotaväki Kalajoella











Tämä kuva ei ole Kalajoelta, mutta kuvassa on venäläisiä sotilaita.


Venäläinen sotaväki asui maailmansodan aikana kolmessa pisteessä. Nykyisen uuden sillan korvassa pappilaa vastapäätä ns. Jussilan taloissa maijaili pääjoukko n. 90 miestä. Kyläläiset saivat nähdä heidän komeat hevoslaumansa sekä ratsastusharjoitukset. Kasakat ratastivat tavallisesti neljän ratsun riveissä miekat aurinkossa välkehtien ja komeasti laulaen. Sotilaat vaihtuivat varsin usein, eivätkä he jo tästäkään syystä päässeet tutustumaan paikkakuntalaisiin. Venäläiset olivat omissa oloissaan, eikä heistä sanottavaa paikkakunnan väestölle ollut.

Toinen majoituspaikka oli Vasankarin Himangan talossa, jossa majaili parikymmentä miestä. Kolmas tukikohta oli Rahjan seurahuoneella, lestadiolaisilta vuokratussa saarnahuoneessa. Siellä majaili 20-30 miestä, niin että venäläisen sotaväen määrä Kalaoella oli 130-150 miestä. Ämmässä olli lisäksi merivartioasema, joka valvoi meriliikennettä. Vihasniemessä sijainneesta lippuvarastosta annettiin lipuilla merkkejä merelle. Tämä merivartiointi tähtäsi kai siihen, ettei Venäjän päävihollisen Saksan taholta päässyt tapahtumaan Suomen suunnalla yllätyksiä.

Jokitörmällä kasakat nelistivät hevosineen hevosineen ja puhkoivat pistimineen ja miekkoineen maaleina olevia heinäpusseja. Vartioaseman miehissä oli myös virolaisia, joiden kanssa keskustelu sujui hyvin. Venäläissotilaista ainakin osa oli kirgiisejä. Kalajoen miehet eivät katsoneet hyvällä täkäläisten naisten kiinnostumista vieraisiin sotureihin. Rahjan seurahuoneella venäläisten silloin tällöin järjestämät tanssit, joissa tahdin antoi balalaika, vetivät puoleensa niin naisia kuin miehiäkin. Naisa tansseissa ei tietenkään ollut muita kuin suomalaisia. Kielivaikeudet olivat eräs syy, että käytös puolin ja toisin oli asiallista. Pari onnetonta rakastumistapausta sattui, Vasankarin rakastuminen, jossa sankari ampui itsensä. Venäläiset saivat aikaan Kalajoella varmuudella vain kolme äpärälasta tämä ”sotaretken” jäljiltä.

Maailmansodan alkuvuodet 1914 eteenpäin aina 1917 saakka sujuivat mutkattomasti. Vähäiset kiistat selvitettiin asiallisesti. Tulkkina toimi useimmiten nikkari Juho Kääntä, syntyään alavieskalainen, Pietarissa 1900-luvun alkuvuosina puusepänopit saanut ja vuonna 1904 Kalajoelle asettunut kulkumies, joka sitten Kalajoella kuolikin n. 1935. Eräs tällainen riitatapaus sattui, kun Kalajoen sähkölaitoksella katkesi vesipumpun remmi ja venäläiset epäilivät sabotaasia. Pistimet ojossa sotilaat ryntäsivät sähkölaitokseen ja uhkailivatkin, kunnes laitoksen toimitusjohtaja tuli paikalle ja sai sotilaat rauhoittumaan selittämällä tehtaan heikkoa taloudellista asemaa, josta johtuen vehkeet ovat sitä sun tätä.

Vuoden 1917 loppu oli rauhatonta. Venäläisten hermostuneisuus lisääntyi, ja kun olot Suomessa alkoivat kulkkea sisällis- ja vapaussotaa kohti, asenne suomalaisiakin kohtaan tuli epäileväisemmäksi. Porvarillinen puoli epäili venäläisten aseiden joutuvan Suomen punaisille. Mitään tällaista ei kuitenkaan tapahtunut. Venäjän sotaväki sai omalta johdoltaan käskyn poistua Kalajoelta. Pääosa joukoista meni Raaheen, vähäinen määrä Rautioon ja sitä kautta Sievin asemalle lastattavaksi junaan. Tämä tapahtui tammikuun puolivälissä 1918. Kalajokiset veivät hevosilla venäläiset Sieviin. Venäläiset pitivät reessä kovaa mökää ja ampuivat kunnianlaukauksia ilmaan lähtönsä kunniaksi. Näin pääsi Kalajoki vapaaksi ”miehitysjoukoista”, joista ei ole ollut sanottavammin haittaa. Sotaväen majoituksesta ja kaikista hankinnoista oli saatu kohtuullinen korvaus.

Lähdeaineisto: K.A. Siipolan haastattelu Kalajoki-lehdessä

Ei kommentteja: