perjantai 17. lokakuuta 2014

Sahateollisuuden historiaa Kalajoella

Santaholma Oy:n omistama Toimi-laiva

Juselikuksen saha

Kalajoen sahateollisuuden nousu alkoi 1870-luvulla. Seuraavan vuosikymmenen alussa toimivat Hannilan, Pahikkalan ja Tavastvikin sahat sekä Niskakosken saha Rautiossa. 1890-luvun puolivälissä Kalajoella toimi kuusi ja Rautiossa kaksi vesisahaa. Kaikki olivat pieniä, yksiraamisia ja alle 1 000 tukkia vuodessa sahanneita laitoksia, jotka tarjosivat ansion yhteensä 25 henkilölle. Ensimmäinen suurempi saha Kalajoella oli F. A. Juséliuksen 1800-luvun loppuvuosina perustamav Holman höyrysaha.
Kalajokisen talonpoikaissuvun perillinen Antti Juhonpoika Pahikkala (myöh. Santaholma) aloitti liikemiesuransa 1800-luvun lopulla kauppiaana. Santaholma myi tervaa ja paperipuuta sekä kävi graniittikauppaa Skotlantiin asti. Hän harjoitti myös valtameripurjehdusta. Liiketoiminnan tehostamiseksi perustettiin vuonna 1903 A. Santaholma Oy, jonka 1,5 miljoonan markan pääomasta 1/3 tuli Antti Santaholmalle ja loput hänet pojilleen. Yhtiön kotipaikkana oli aluksi Oulu, mutta vuonna 1909 kotipaikka muuttui Kalajoelle, minne yhtiön pääasiallinen tuotantokin oli siirtynyt.


Santaholmien omistama Jokisuun höyrysaha käynnistyi vuonna 1903. Vuosina 1909–1913 sahattiin vuosittain 130 000–330 000 tukkia. Niistä jalostui 2 788–5 500 standarttia erilaista puutavaraa. Työvoiman määrä vaihteli 74:stä 134 henkeen. Näillä luvuilla A. Santaholma Oy oli ylivoimaisesti suurin työnantaja Kalajoella. Lisäksi on huomattava, että hakkuut ja uitot tarjosivat ansiomahdollisuuksia rautiolaisille ja muidenkin lähikuntien asukkaille. Sahan työväki asui pääasiassa Plassilla, missä yhtiö omisti työväen asuntoja ja missä oli myös työväen omia mökkejä. Työvoiman puute ja liikennöintirajoitukset johtivat vuosina 1916–1918 seisokkeihin. Jokisuun sahan ohella Santaholmilla oli puuhiomo Pyhäjoella ja saha Haukiputaalla, Himangalla ja Raahessa.

Jokisuun sahan toiminta käynnistyi jälleen syksyllä 1919. Seuraavana vuonna sahatavaraa myytiin runsaat 4 300 standarttia. Sahan konekanta uusittiin vuonna 1926. Tämä näkyi tuotantoluvuissa, jotka nousivat vuonna 1930 noin 8 100 standarttiin. Pulavuodet vaikeuttivat Jokisuun sahankin toimintaa, mutta vaikeuksista selvittiin. Lupaava kehitys katkesi toiseen maailmansotaan, joskin yhtiön toiminta pystyttiin pitämään yllä sotavuosina ajoittaisesta työvoimapulasta huolimatta. Santaholman merkitys työllisyyden ylläpitäjänä oli keskeinen myös maailmansotien välisenä kautena.

Jokisuun sahan toiminta jatkui aina vuoteen 1996. Yhteensä 93 toimintavuotensa aikana saha koki luonnollisesti monia uudistuksia ja muutoksia. Saharakennus oli aluksi suorakaiteen muotoinen, noin yhdeksän metriä leveä ja lähes 50 metriä pitkä rakennus. Sittemmin rakennusta laajennettiin useaan otteeseen, viimeksi vuonna 1985, jolloin rakennettiin uusi hakkurihuone. Samana vuonna hankittu uusi veistokone vaati katon korottamisen ja sisäänkäynnit pohjoispuolelle. Vuonna 1996 julkaistussa Timo Kantosen teoksessa ”Satakunta sahaa Suomessa” Jokisuun sahan päärakennusta kuvataan näin: ”Se on L:n muotoinen ja käsittää ylä- ja alasahan. Voimanvälityslaitteet ja sahakoneiden jalustat täyttävät alasahan ja yläsahassa sijaitsevat toimintakuntoiset kaksi raamisahauslinjaa. Viereinen voimalaitos sekä savupiippu ovat tiilirakenteiset.” Laivasta peräisin oleva höyrykone on harvinainen ja yhä toimintakykyinen trippelihöyrykone vuodelta 1916. Naakat ovat asuttaneet joen puolella sijaitsevan 38 metriä korkean savupiipun sahan hiljenemisen jälkeen.

Santaholman sahalla pitkään työskennellyt metsätalousinsinööri Esa Eroma on muistellut:
Kun tukki oli kulkenut ykkösraamin läpi, oli pyöreä tukki sahattu pelkaksi, sivulaudoiksi ja losoiksi. Sydäntavarat matkasivat suoraan merkkipenkkiin, sivulaudat kakkoskantille ja losot jälleen alasahaan hakkurin kuljettimelle. Ennen hakkureiden tuloa losot ja kantista tulevat rimat poltettiin miiluissa sysiksi eli hiiliksi – – – Tapulissa sahatavarat sitten kuivuivat lastattaviksi ja laivattaviksi, useimmiten ulkomaille. Taaplarin työ oli todella raskasta ja siihen ei aivan joka pojasta ollut. On huomattava, että sahatavarat ovat taaplausvaiheessa tuoreita ja painavat kaksi-kolminkertaisesti kuivapainoonsa verrattuna. Tapulit olivat Kalajoella neljästä neljään ja puoleen metriin korkeita.”


Tänä päivänä kalajokista sahaperinnettä jatkaa Junnikkala Oy. Puu ja vesi ovat olleet pitkään perusta Junnikkalan suvun leipätyölle. Aarne Junnikkala valmisti 1950-luvulla puisia vesijohtoputkia. Hän osti myös sirkkelisahan, jolla perheen vanhin poika Ismo aloitti sahaustoiminnan. Vuonna 1960 Ismo Junnikkala perusti yksiraamisen sahalaitoksen. Heikki Junnikkala tuli mukaan toimintaan vuonna 1965, ja vuonna 1968 sahalinja muuttui kaksiraamiseksi. Ilpo Junnikkalan liittyessä remmiin vuonna 1971 vientitoiminta laajeni entisestään. Saha paloi vuonna 1980, mutta se rakennettiin uudelleen jo samana vuonna. Höyläämön rakentaminen vuonna 1987 paransi toimintaedellytyksiä entisestään. Moderni laitos työllistää nykyisin satakunta henkeä.