keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Vakuutustoiminnan käynnistyminen Himangalla



Himangan kunnan perustaminen on tapahtunut vuoden 1868 alkupuolella eli kolmisen vuotta myöhemmin kuin asetus kunnallishallinnosta maalla annettiin (1865). Kunnan ”syntymäpäivänä” pidetään 9. helmikuuta 1868, jolloin asetettiin kunnanhallitus ja valittiin kuntakokous esimies. Ennen itsenäistymistään Himangan kunta kuului Lohtajan (Suur-Lohtajan) pitäjään, joka käsitti myöskin Kannuksen, Toholammin ja Lestijärven alueet, Palovakuutusasiai käsiteltiin yhteisessä pitäjäkokouksessa, joka pidettiin yleensä Lohtajalla seurakunna kirkkoherran puheenjohdolla.

Himangan kunnan ”maantieteellinen” muodostaminen on alkanut 25. huhtikuuta 1846 annetulla Hänen Keisallisen Majesteetin päätöksellä, jolla Kannuskylä, Tomujoki ja Hillilän kylä on siirretty Lohtajan emäseurakunnasta Himangan kappeliseurakuntaan. Lohtajan pitäjän jaosta on annettu päätös 9. toukokuuta 1859 ja pian tämän jälkeen näyttäisi myöskin tulleen esille ajatu palovakuutusyhdistyksen jakamisesta.

Joulukuun alussa 1860 pidetyssä kokouksessa ”palovakuutus komitean rakentaminen on ylöslykätty” saman kuukauden lopulla pidettävään kokoukseen, Pöytäkirjaan on merkittu, että ”silloin toivotaan voivan asettaa komitean jokaiseen seurakuntaan”. Komiteoita ei kuitenkana vielä saatu asetettua 28. joulukuuta 1860 pidetyssä kokouksessa. Lestin valtuutetut ilmoittivat liittyvnsä vuonna 1857 aloittaneeseen Suomen Maalaispalovakuutusyhtiöön, ”vaan mihinkään yhdistykseen avunannosta kasvujen vahinkoja kärsineille eivät suostu”. Toholammin, Ylikannuksen ja Himangan kappelien sekä emäseurakunnan edustajat puolestaan hylkäsivät molemmat mahdollisuudet.

Palovakuutuskomitea Himangan, Lohtajan ja Ylikannuksen (Kannus) seurakuntiin asetettiin pitäjäkokouksessa 21. toukokuuta 1861. Päällymismieheksi valittin insinööri (maanmittari) Adan Ottelin ja jäseniksi nimismies A.F. Bergström, kappalinen S.A. Tallgren ja Johan Montell. Varamiehiksi komiteaan nimettiin rovasti Sarl Abrahma Keckman ja kirkkoväärti J.P. Sahögren. Paloruotumestareiksi on samassa kokouksessa valitti Henrik Seppä ja Johan Henrik Hietala.

Vuotta myöhemmin on pitäjäkokouksen päytäkirjassa ( 26.toukokuuta 1862) jälleen merkintä paloapukomitean valitsemisesta, Valituksi ovat tulleet samat miehet ja nyt on pöytäkirjaan merkity Johan Montellin ammatiksi itsellismies.
Pitäjän kassojen jako ”vahvistettiin” lopullisesti pitäjäkokouksessa 29. lokakuuta 1863, vaikka jo vuodesta 1860 lähtien oli käytännössä olut koko pitäjän kassa ja alanimismies kassa, Nyt päätettiin, että alapitäjän kassaan kuuluvat Lohtajan emäkirkon, Himangan ja Ylikannuksen seurakuntien alueelta kannettavat varat ja yläpitäjän kassan Toholammilta ja Lestiltä tulevat rahat.

Toholampilaiset ilmoittivat pitäjäkokouksessa 30. joulukuuta 1863 aikovansa perustaa oman paloapuseuran ja erota pitäjän yhteisestä paloapuseurasta. Lestin edustaja ilmoitti lisäksi, että isoon maalaisten paloapuseuraan kuulumattomat lestiläiset aikovat liittyä lampilaisten suunnittelemaan omaan paloapuseuraan. Muiden pitäjien miehet eivät hyvksyneet näitä eroilmoituksia, vaan päättivät, että ”hakemoot mainitus seurakunnat siihen luvan korkiasti kunnioitettavalta Herra Guvernöriltä”.

Pitäjän miehet suostuivat maksamaan insinööri Ottelinille Lohtajan paloapuyhdistyksen ”varsinaisista kirjoituksista ja asiain hoidosta” palkkaa 60 markkaa hopiassa, vaikka Lampin ja Lestin seurakunat eroaisivatkin yhdistyksestä.

Kuntajaoituksen muutokset entisen Suur-Lohtajan osalta on ”saatettu loppun” vuonna 1868 ja 18 joulukuuta 1868 on pidetty kunnalliskokous Lohtajan pitäjän kakkien viiden kunnan kanssa. Tässä kokouksessa on todoettu, että jokainen kunta ylöskantaa itse kukin, ja mantaalin jälkeen maksaa osansa yhteisissä maksuissa”.

Kokouksessa 22.1.1879 olivat vielä mukana Lohtajan lisäksi Himangan ja Ylikannuksen edustajat, mutta jo kolme kuukautta myöhemmin näyttäisi tapahtuneen Himangan ja Ylikannuksen eroaminen. Himangan ja Ylikannuksen ero Lohtajan aloapuyhdistyksestä on lopullisesti ”vahvistettu” Lohtajan kuntakokouksessa 6. helmikuuta 1871. Kokouksessa on luettu ”palovärterinki kartanoin yli jotka tulee jäämään tähän Lohtajan kunnan yhtiöön sitten kun Himanga ja Ylikannus nyt jo erillään vanhasta paloyhtiöstä”.

Himangan Palovakuutusyhdistyksen perustamisvuodeksi on merkitty vuosi 1880. Himangan Palovakuutusyhdistys on todellisuudessa aloittanut jo kymmenen vuotta aikaisemmin eli 1870 – viimeistään vuoden 1871 alussa. Vanhimmat yhdistyksen arkistossa säilyneet asiakirjat ovat vasta 1880-luvun puolelta.


Lähdeaineisto Aarre Aunola Kalajokiseudun Lähivakuutusyhdistys ISBN 952-90-3218-8

Ei kommentteja: