perjantai 27. tammikuuta 2017

36 km marssi suksilla



Äkkiä koko maailmaa jäytävä jytinä, räjähtely ja pauke loppui kuin veitsellä leikaten. Ihmettelimme, olimme ihmeissämme. Mitä oli tapahtunut? Sitten kuulimme puheen sorinaa vihollisen puolelta. Näimme sitten ylosnouseva piippalakkisia vihollissotureita, jotka eivät ampuneet. No emme mekään. Nousimme myöskin seisomaan, Ei ammuta meitä. Emme vieläkään käsittäneet miksi. Siten tuli tieto, että on tullut rauha.

Ah sitä tunnetta ja helpotusta. Tuntui aivan uskomattomalta. Jumalalle kiitos, että olet vaaroissa varjellut ja olet rukoukseni kuullut, Tämä tli vilpittömästi sydämen syvyydestä.
Sota pn nyt takanapäin. Se oli kaameaa näin jälkeenpäin ajatellen, olimme jollakin tavalla turtuneita, Haavoittuneita, kraantin silpomia ja kuolleita. Moni äiti odottaa poikaansa, moni vaimo lapsineen. Surevia leskiä ja orpoja lapsia. Viholinen näytti jäävän paikoilleen meidän perääntyessä taakse. Kokoonnuimme sidontapaikan telttaan, joka oli tilapäinen kaivetun, suojaavan montun laidalla. Pitkästä aikaa oli minulle korviepakki kiehumassa kaminassa ja lipoin kieltäni hyvän olon tunteesta. Meitä marssi pienen pienoinen jono Vuoksen poikki. Vasemmalla, Vuoksen rannalla oli vihollisjoukkoja suuret määrät katsomassa miedän pienoista kulkuetta, joka vihdoin saavutti vastarannan ja siellä olevan kylän.

Luulen vihollisen ihmettelevän joukkojemme pienuutta, heidä olsiva murskanneet meidät vähin äänin, jos olisivat tienneet ja hyökänneet. Mutta kova meteli puoleltamme antoi kuvan siita, että meitäkin oli paljon.
Saavuimme Inkilään ja joukkueemme rippeet majoitettiin erääseen kauppaan, jonka asukkaat oli jo evakuoitu pois, Jokainen meidä oli keveillä mielellä, nauroi, hyräili ja oli raisun iloinen. Marjoja ja säilykkeitä löytyi kellarista, Korvikepakit porisivat ja löysimme vintilta 50 litran kotiviinipullon, jossa oli vielä jonkiverran viiniä. Joimme sen makeisiin suihimme. Vintiltä löytyi vanha viulu, joku sitä kituutteli. Kaupan myymälässä oli vielä tavaraa, muun muassa seinä täynnä lasipurkkeja.
Inkilän asemalla oli kova häärinä käynnissä. Pakolaisia virtaa joukkoina jatkuvasti. Tavaraa on kaikki paikat täynnä odottamassa lastausta juniin. On armeijan ja pakolaisten tavararöykkiöitä.

16.3.1940 pakolaisia on vaeltanut katkeamattoman jonona edelleen koko päivän. Samoin armeijan joukkoja, Murheellista katseltavaa. Synkkinä, vakavina ja alistuneina, jalkaisin ja hevosilla istuen kuormain pääll. Karjaa myös. Eräs isätnä pyysi tapaamaan sairaan lehmän. Ammuin sen taskuaseellani.
17.3.1940 eräs mies ampui itsensä. Syytä emme tietäneet.
18.31940 jatkoimme matkaa Kirvuun jossa yövyimme. Sitten marssimme Rautjärvelle. Olimme majoittuneena nuorisoseuran talolle. 25.3. muutimme kauemmas rajasta. Asuimme teltoissa.

1.4.1940 muutettiin sijaintia Rautjärven asemalta Ruokolahden pitäjän Erijärvelle, Rykmenttimme marssi täyspakkaukset selässä 36 km.

Ei kommentteja: