torstai 19. tammikuuta 2017

Pelättyä vihollista päin



Lähetin 18.12.1939 200 markkaa kotiin. Kolme viholliskonetta lenteli yllämme. Hetki sitten tuli tieto, että kaksi oli ammuttu alas. Omat tykit ovat pitäneet harvaa tulta yllä. Vimeöinen partio käveli omaan miinaan ja kaksipoikaamme haavoittui lievästi. Taas hetki sitten pärräsi viholliskone päällämme. Olimme niskat kyyryssä teltassa. Kuului oma ilmatorjunta ääni ja samalla surina lakkasi. Kolmas kone tuli alas Tikansaaren seutuville. Pojat kävivät katsomassa viimeksi pudonnutta. Yksi mies oli ollut koneet pää mäsänä hartioita myöten. Ikävä näky. Tänään näyttää olevan oikein lentopäivä. Yhtenään viholliskoneita, pommikoneita raskaassa lastissa ja hävittäjiä saatueina. Meillä oli jokaisella oma kuoppansa, johon juoksimme hälyytyksen sattuessa. Sieltä seuraamme tapahtumia.

Olimme taas viime yönä 20.12.1939 puolutustöissä. Lähdimme kello 16 hiihtämään kahden joukkueen vahvuisena jonona.Kuljimem vaihtelevaa maastoa. Ensin talvista maantietä, sitten polkua, joka kíemurteli laaksoja, jäätyneitä puron uomia, vuorten rinteitä ja niiden huippuja, Tietenkin näkösuojassa vastapuolen katseilta. Myöhemmin tuli mitä ihanin kuutao valaisten suuremmoisia karjalaiste, kumpuilevia maastoja, Tällä kertaa saimma rauhassa työskenellä. Vakoilijoita on kuulemma karjalaisissa paljon. Ovat pidättäneet useita talonpoikia tässä lähellä. Myöskin on tavattu näillä seuduilla vakoilijoita kauppiaista ja jopa suojeluskuntapäälliköistä. Samoin naisia pukeutuneena lotiksi, lääkäreitä ja nimismiehiä. En tiedä, uskomattomalta se tuntuu. Ei millään uskoisi, että omassa väessä sellaisia löytyisi.

21.12.1939 oli samaa kuin eilen, ja sama reitti. Pakkasta arviolta 24 astetta. Oli niin kylmä, että piti olla jatkuvasti liikkeellä, jotta pysyisi lämpimänä, Menomatkalla, vuorten rinteitä hihdellessä, tuli voimakkaasti mieleen tunnelta, aivan kuin olisi eletty jotain vuotta 1750 aikaa ja ltaisi sotapolulla vihollisalueella, keihäiden tilalla oli vain tuliaseet. Vainolainen oli nytkin hyökäänyt polttamaan ja hävittämään. Menossa idän vihollista vastaan. Jonossa hiivimme jäätyneillä puron uomilla, varovasti kiipesimme vuorten rinteitä. Kalpea kuu valaisee, tehden meistä epämääräisiä varjoja. Miesten rinnasta huokuu huure. On kiire. Taisteluhalu palaa miesten mielissä. Pian kohtaamme vihatun heimon, idä pelätyn vihollisen!


Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Ei kommentteja: